Julkaistu Luonnontieteilijä-lehden numerossa 1/2012
Uusi vuosi alkoi ja LAL:n opiskelija-aktiivitkin ehtivät jo kokoontua ensimmäisen kerran tänä vuonna. Liiton opiskelijaseminaari pidettiin tammikuun puolivälissä tiedekeskus Heurekassa Vantaalla. Opiskelijaseminaarissa kouluttauduttiin työelämän edunvalvonta-asioissa ja lisäksi Luonnontieteiden akateemisten opiskelijavaliokunta LUOVA kokoontui ensimmäisen kerran. Kokouksessaan LUOVA vahvisti toimintasuunnitelmansa kuluvalle vuodelle.
Mitä LAL:n opiskelijat sitten tekevät vuonna 2012? Vuotta värittää kaksi suurempaa teemaa: liiton valtuustovaalit sekä LAL:n koko opiskelijatoiminnan kattava arviointi ja kehittäminen.
Valtuustovaalit pidetään marraskuussa. LAL:n valtuusto sanelee liiton toiminnan suuntaviivat sekä päättää, mihin liiton varoja käytetään. Se on siis tärkeä vaikuttamisen paikka. Opiskelijajaostojen tehtävänä on varmistaa opiskelijaedustus seuraavassakin valtuustossa, joten tavoitteena on hankkia päteviä tyyppejä ehdokkaaksi vaaleihin. Lisäksi jaostot huolehtivat osaltaan jäsentensä tiedottamisesta vaalien suhteen – on tärkeää, että opiskelijat tietävät äänestysmahdollisuudesta ja äänestämisen tärkeydestä.
Vuoden 2012 aikana LUOVA aikoo myös kartoittaa liiton opiskelijatoiminnan kokonaisuuden. Tavoitteena on tarkastella, millaista liiton opiskelijatoiminta on ja miksi sitä tehdään nykyiseen malliin. Samalla pohditaan, mihin suuntaan opiskelijatoimintaa olisi tarkoituksenmukaista jatkossa viedä. Tervetulleita ovat myös uudet avaukset ja kehitysideat opiskelijatoimintaan liittyen. Tavoitteena on, että LAL:n opiskelijatoiminta saadaan entistäkin ehommaksi kokonaisvaltaisen arvioinnin jälkeen!
LAL:n mahtavat opiskelijatoimijat vierailivat liiton toimistolla ja Heurekassa vuosittaisen seminaarikoulutuksensa yhteydessä.
LAL:n opiskelijoiden toimintaan mahtuu vuoden mittaan muutakin jännittävää. Opiskelijajaostot järjestävät monenlaista toimintaa kampuksilla ja opiskelukaupungeissa. Opiskelija-asiamies Markus kiertää Suomen yliopistokaupunkeja yhdessä muiden akavalaisten kanssa mm. Opiskelija työelämässä -kiertueen merkeissä. Ja joulukuun alussa polskahdetaan tietenkin taas merille, kun Luonnontieteilijöiden suuri jouluristeily risteillään.
Monennäköistä on siis luvassa. Opiskelija, tutkaile oman yliopistosi opiskelijajaoston toimintaa ja hyppää mukaan!
ANNA MÄKIPÄÄ