Ole tarkkana kesätyösopimuksen kanssa

Julkaistu Luonnontieteilijä-lehdessä 3/2012

Kevät on tunnetusti aikaa, jolloin viimeistellään kevään viimeiset kurssit ja valmistaudutaan kesätyön aloittamiseen. Ennen kesätöiden aloittamista on kuitenkin hyvä muistaa muutamia juttuja työsuhteeseen liittyen:
Työsopimus

Työsopimuksessa sovitaan osapuolten (siis työnantajan ja –tekijän) kannalta olennaisimmat työn suorittamiseen liittyvät tiedot. Siispä työsopimuksessa tulisi sopia ainakin työjakson pituudesta, viikoittaisten työtuntien määrästä, palkkauksesta ja noudatettavasta työehtosopimuksesta. Lain mukaan kirjallista työsopimusta ei tarvita, mutta siitä on etua – kirjallisessa sopimuksessa tiedot pysyvät varmasti muuttumattomina, eikä olla sopijapuolten muistin varassa.
Palkka-asiat ja ansiosidonnainen työttömyysturva

On itsestään selvää, että sinulle maksetaan korvaus panoksestasi ja menetetystä vapaa-ajasta, vieläpä oikein eli alan työehtosopimuksen mukaan. Tarkista siis palkkakuittisi, siinä pitää näkyä ainakin tiedot peruspalkasta, maksetuista korvauksista sekä palkasta perityistä maksuista. Huolehdi, että palkkatiedot ovat oikein ja sinulle on maksettu kaikki ilta-, viikonloppu-, ylityö- ja muut korvaukset. Olet siis oikeutettu myös lomakorvaukseen, mikäli et ole pitänyt sinulle kertynyttä vuosilomaa työsuhteen aikana. Lisäksi täysi-ikäiselle kertyy eläkettä myös kesätöistä. Huolehdi, että palkkakuitissasi on myös tiedot tästä ja että työnantajasi hoitaa eläkemaksut asianmukaisesti.

Mikäli liityt LAL:n kautta työttömyyskassan jäseneksi, voit alkaa kerryttää työttömyyskassan työssäoloehtoa kätevästi kesätöiden aikana. Opiskelijajäsen voi liittyä kassaan, mikäli hänellä on voimassa oleva työsuhde. Töiden ei tarvitse olla oman alan töitä vaan kaikki työ kelpaa. Ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa voidaan maksaa valmistumisen jälkeen työttömäksi joutuneelle, mikäli työssäoloa on kertynyt vähintään 34 viikkoa (noin 8 kuukautta). Saat työssäoloehdon kerrytettyä siis jo muutamassa kesässä täyteen.

Työtodistus

Muista, että sinun kannattaa pyytää työnantajaltasi työtodistus työsuhteen lopussa. Työtodistuksella voi myöhemmin olla suuri merkitys, kun haet seuraavaa opiskelu- ja työpaikkaa. Ota siis kesätyöstäsi myös tämä ilo irti!

Tsemppiä kevään tentteihin ja palataan asiaan
taas syksyllä,


Anna Mäkipää
P.S. Mikäli sinulla on mitä tahansa kysyttävää kesätöihin liittyen, kannattaa soittaa AKAVA:n, STTK:n ja SAK:n yhteiseen Kesäduuni-infopuhelimeen 0800-179279. Puhelin on auki toukokuun alusta lähtien.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s