Julkaistu Turun ylioppilaslehdessä 16/2012
Ylioppilaskunnan edustajisto on viime aikoina päivitellyt tärkeimpiä toimintaansa ohjaavia dokumentteja. Päivittely on ollut konkreettista kahdellakin tavalla: ensin kokouksissa on nuijittu hienot tavoitteet papereihin ja sitten on alettu päivitellä sitä, kuinka ylioppilaskunta ei näitä tavoitteita kuitenkaan johdonmukaisesti edistä.
Esimerkiksi TYYn tuliterässä strategiassa linjataan ylioppilaskunnan olevan oikeudenmukainen ja avoin. Ylioppilaskunta aikoo edistää yhdenvertaisuutta ja taata kaikille opiskelijoille tasavertaiset mahdollisuudet osallistua ylioppilaskunnan toimintaan. Vastapäivitetty poliittinen linjapaperimme julistaa, että TYYn tavoitteena on kaikkien ihmisten välinen yhdenvertaisuus. Yhdenvertaisuusajattelun linjataan olevan “laaja-alaista, kokonaisvaltaista ja kaiken toiminnan läpileikkaavaa”.
Todellisuus on kuitenkin papereita ihmeellisempää. Viime aikoina edustajisto on johdonmukaisesti jättänyt toteuttamatta sukupuolten tasa-arvoa edistäviä toimia – TYY on pysynyt linjassaan. Toimintasuunnitelman yhdenvertaisuusosio on luultavimmin laihempi kuin milloinkaan.
Lokakuun edustajistossa käsiteltiin ryhmä Vihreän vasemmiston esitys ylioppilaskunnan sääntöjen muuttamisesta. Muutosesityksen tavoitteena oli turvata sukupuolten tasa-arvoinen edustus TYYn hallituksessa ja taloustoimikunnassa. Muutosesitys kuitenkin kaatui näyttävästi äänestyksessä. Samoin kävi marraskuun edustajistossa käsiteltäessä ylioppilaskunnan toimintasuunnitelmaa vuodelle 2013: TYYn toimiston yhdenvertaisuuskoulutusta ei hyväksytty toimintasuunnitelmaan.
Vaikka edustajisto onkin keskustellut paljon epätasapainosta TYYssä toimivien eri sukupuolten edustajien välillä, ei yhtä edullista ja vähän resursseja vievää koulutusta haluttu kirjata toimintasuunnitelmaan. Aloitteen taustalla oli hallituksen pohjaesitys toimintasuunnitelmasta, jossa oli ainoastaan yksi projekti yhdenvertaisuussektorille koko tulevalle vuodelle 2013. Tämäkin yhden virkkeen mittainen projekti piti sisällään vanhan, kevyesti päivitetyn yhdenvertaisuusohjelman jalkauttamisen yhteistyössä saavutettavuustyöryhmän kanssa. Esityksen edustajisto torppasi ilman ainuttakaan vastustavaa puheenvuoroa.
Tänä vuonna vellonut huoli TYYn tilanteesta ja keskustelu yhdenvertaisuudesta kumpuaa monesta eri tekijästä. Näistä vähäisin ei ole ollut TYYn hallituksen sukupuolijakauma vuonna 2012 – edelleen tätä epäkohtaa alleviivasi Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan saama hallinto-oikeuden ennakkopäätös, jossa todettiin, että ylioppilaskunnassa käytetään julkista valtaa, mikä puolestaan edellyttää sukupuolipariteetin noudattamista. Yhä edelleen kuluneen vuoden aikana on keskusteltu TYYn toimintatavoista ja TYYn luottamuselimissä tai TYYn luottamuselimiin nimeämien henkilöiden sukupuolijakaumasta – räikeä valtaosa kun on miehiä. Samaa ongelmaa ei voida aukottomasti ulottaa työntekijöiden piiriin, mutta miehiä suosivasta kulttuurista nämäkin valinnat viestivät.
Useimmin vastauksena huoleen ja kritiikkiin kuullaan naishakijoiden puuttuminen, ja syytä sälytetään ainejärjestöille. Näkemyksemme mukaan TYYn alaisissa ainejärjestöissä toimii huomattava joukko päteviä naisia, mutta etenemisinto ja -mahdollisuudet TYYn suuntaan puuttuvat. Alleviivaamme edustajiston ja hallituksen vastuuta asiassa. Esimerkin ja toimintaedellytysten on tultava ylhäältäpäin, ja asiasta on kannettava vastuu. Kauniit sanat, korulauseet ja kilvenkiillotukset on nyt tuotava käytäntöön – niin toiminnan suunnittelussa, kuin henkilövalinnoissakin. Muutoin TYY osoittaa vanhoillisuutensa ottamansa kaksi askelta taaksepäin tilanteessa, jossa muut ylioppilaskunnat astuvat reippaasti eteenpäin.
Salla Mistola,
Vihreä Vasemmisto
Anna Mäkipää,
Hybridiaani