Nuorisolautakunnan ekassa kokouksessa käynnisteltiin toimintaa ja jaettiin projektiavustuksia

Nuorisolautakunta kokoontui kautensa ensimmäiseen kokoukseen viime torstaina 21.2.2013. Asialistalla oli monia lautakunnan toiminnan pyörimisen kannalta olennaisia asioita, kuten vapaa-aikatoimialan virkamiesten puhe- ja läsnäolo-oikeudet lautakunnan kokouksissa, lautakunnan sihteerin valinta ja tulevista kokousajoista päättämistä. Lautakunta kokoustaakin keväällä seuraavasti: 7.3., 18.4., 23.5. ja 6.6.

Lautakunta hyväksyi myös kokousmenettelynsä periaatteet vuodelle 2013. Periaatteisiin on kirjattu kokouksen toimintatavoista, mm. asian palauttamisesta valmisteluun ja muutosesityksen tekemisestä. Kaupunginvaltuuston ohella myös lautakunnat siirtyvät paperittomaan aikakauteen ja alkavat käyttää sähköistä materiaalia, mikä on tietenkin hyvä uudistus kunhan tekniikka saadaan toimimaan.

Ensimmäisessä kokouksessa vapaa-aikatoimialan johtaja Minna Sartes esitteli lyhyesti kaupungin ja vapaa-aikatoimialan organisaatiota sekä nuorisopalvelujohtaja Annina Lehtiö-Vainio esitteli lautakunnalle kaupungin nuorisopalveluita. Näihin asioihin palataan vielä moneen kertaan jatkossa.

Kokouksessa päätettiin avustusmäärärahojen jaosta. Lautakunta jakaa toiminta-avustuksia, projektiavustuksia sekä sopimuspohjaisia avustuksia paikallisille nuorisoyhdistyksille ja nuorten toimintaryhmille. Edellinen lautakunta on linjannut, että sopimuspohjaisina avustuksina jaetaan 85 000 euroa. Nyt lautakunnan päätettävänä oli projekti- ja toiminta-avustusten määrärahat, ja päätimmekin jakaa vuonna 2013 projektiavustuksina 25 000 euroa ja toiminta-avustuksina 190 000 euroa.

Projektiavustuksia jaetaan kaksi kertaa vuodessa ja tällä kerralla jaettiin projektiavustushakemusten pohjalta ensimmäinen kierros. Projektiavustusten ideana on mahdollistaa nuorten toimintaryhmien toimintaa matalan kynnyksen periaatteella. Projektiavustusta voidaan myöntää siis myös epävirallisille toimintaryhmille, ei ainoastaan rekisteröidyille yhdistyksille. Tällä kertaa lautakunta jakoi 13 000 euroa projektiavustuksia.

Eniten keskustelua herätti Turun Partiolaisille esitetty 6540 euron projektiavustus. Asian valmistellut toiminnanjohtaja Lehtinen perusteli esitetyn summan suuruutta sillä, että partiolaiset järjestävät aiemmin kaupungin järjestämän kesäleirin, joka on tarkoitettu osallistujille, jotka eivät kuulu lippukuntiin. Näin Partiolaisten leiri täydentää kaupungin omaa tarjontaa. Perustelu oli mielestäni hyväksyttävä, vaikkakin myönnetty 6 540 euroa on 50,3 prosenttia kokonaisuudessaan myönnetyistä projektiavustuksista. Hakemusten joukossa oli myös hakemus lähipiiristäni, joten jääväsin itseni päätöksenteon ajaksi ja osallistuin vain yleiskeskusteluun.

Lautakunnassa keskusteltiin myös avustusten valmistelusta. Projektiavustukset hyväksyttiin tällä kertaa suoraan valmistelusta, mutta jatkossa lautakunta tullee perustamaan valmisteluryhmän avustusten jakamiselle. Mielestäni valmisteluryhmän perustaminen on hyvä asia, sillä näin lautakunta voi vaikuttaa paremmin päättämiinsä asioihin ja kumileimasinrooli vähenee.

Lautakuntatoiminta jatkuu kaupungin järjestämillä koulutuksilla ja seuraava lautakunnan kokous onkin jo 7.3.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s