Allekirjoitin tänään aamusella kansalaisaloitteen tasa-arvoisen avioliittolain edistämiseksi. Muistaakseni klo 11 mennessä allekirjoituksia oli kertynyt n. 25000 ja tätä kirjoittaessani iltakymmeneltä hivellään jo kaunista 100000 allekirjoituksen rajaa.
Miksi allekirjoitin kansalaisaloitteen?
Lyhyesti mm. näistä syistä:
1) Kaikkien parien täytyy olla yhdenvertaisia lain edessä. Kaikilla on oltava samat oikeudet ja velvollisuudet.
2) Ihmisten ei enää pidä joutua eriarvoiseen asemaan sen vuoksi, että kertovat olevansa rekisteröidyssä parisuhteessa. Mielestäni olisi parasta, että suhteensa virallistamista haluavat parit voivat vahvistaa suhteensa ja myös ilmaista sen ilman välitöntä leimatuksi tulemisen pelkoa.
3) On noloa, että Suomi on jäämässä ihmisoikeuksien takapajulaksi. Kaikissa muissa pohjoismaissa asia on jo kunnossa.
Lakimuutoksella ei uhata heteroiden asemaa mitenkään, eikä yhdenvertaisuuden edistäminen ole pois keneltäkään. Kyllä maailmaan avioliittoja mahtuu. Ja rakkautta!
——
Allekirjoita kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista täällä.