Toisiaan sorsivat sukupolvet eivät voita mitään

Juttelin tänään eräiden vanhempien ammattiliittotoimijoiden kanssa nykyopiskelijoiden tilanteesta suhteessa aiemmin opiskelleisiin. Keskustelu lähti liikkeelle kysymyksestä, kokevatko nuoret opiskelijat tilanteensa yleisesti jotenkin toivottamaksi.

Sain aika kovan tyrmäyksen eräältä keskustelun osapuolelta todettuani, että akateemisten ihmisten tulevaisuudennäkymät eivä ole enää niin auvoiset kuin vastaavilla tyypeillä aiemmin. Kuulemma opiskelijoilla on asiat paremmin kuin koskaan: opiskelijaterveydenhoito on vakiintunutta, opintotuki ja maksuton opiskelu ovat todellisuutta ja asumistilannekin opiskelijoilla on varsin hulppea.

On totta, että viimeisten vuosikymmenten aikana opiskelijoiden asema on parantunut harppauksittain, kun sosiaaliturvaa on parannettu.
Jos puhutaan opiskelijoiden tulevaisuudesta ja valmistumisen jälkeisestä elämästä, voidaan tilannetta verrata nykyisen ja aiempien opiskelijasukupolvien välillä näin:

60-luvulle asti opiskelijan tai hänen perheensä piti hoitaa opintojen rahoittaminen täysin itse, sittemmin mukaan tuli valtion myöntämä opintolaina ja lopulta opintotuki, joka sisältää myös opintorahaa. Koska opintorahaa sisältävä opintotuki on parempi kuin pelkkä opintolaina, ja koska opintolaina on parempi kuin ei mitään tukea toimeentuloon, voidaan todeta, että toimeentulon suhteen nykyopiskelijat ovat paremmassa asemassa suhteessa edeltäneisiin opiskelijasukupolviin.

Työelämän näkyvät ovat kuitenkin aiempaan tilanteeseen verrattuna toista luokkaa, sillä esimerkiksi Akava tiedottaa jatkuvasti korkeakoulutettujen työttömyyden nousevan kohti uusia ennätyslukuja. Lisäksi työelämä on muuttunut monin tavoin: useilla aloilla korkeakaan koulutus ei takaa liikakoulutuksen vuoksi työllistymistä tutkintoa vastaavaan työhön, työsuhteet ovat muuttuneet pätkiksi ja lisääntyvä harmaa ylityö heikentää hyvinvointia. Nykyopiskelija häviääkin vakaiden työllistymisnäkymien puutteessa varhaisempien polvien opiskelijalle.

Nyt voisikin olla korkein aika lopettaa sukupolvien vastakkainasettelu ja keskinäinen syyttely. On aika ruveta yhdessä kitisemättä toimiin, jotta saamme hyvinvointivaltiomme pysymään pystyssä tulevaisuudessakin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s