Turun Vasemmisto: Tilaisuus saada lisää koulunkäyntiavustajia Turkuun hyödynnettävä!

Turun kasvatus- ja opetuslautakunta päätti viime viikolla Vasemmiston esityksestä tarttua valtion tarjoamaan mahdollisuuteen saada lisärahaa uusien koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen. Koulunkäyntiavustajien määrää on vähennetty useana vuonna perättäin säästöjen nimissä, mikä on lisännyt kiirettä ja vähentänyt oppilaiden saamaa tukea Turun kouluissa. Nyt kaupunginjohtaja on kuitenkin päättänyt ottaa lisärahaa koskevan päätöksen kaupunginhallituksen käsittelyyn, ja vaarana on, että leikkaus- ja yksityistämisohjelmaan sitoutuneet sopimusryhmät kaatavat lautakunnan selkein numeroin tekemän päätöksen kaupunginhallituksessa.

”Koulunkäyntiavustajat ovat erittäin tärkeä osa arjen koulunkäyntiä ja auttavat varmistamaan sen, että lapset saavat yksilöllistä tukea. Kun yhä enemmän erityisoppilaita integroidaan yleisopetuksen luokkiin, kasvaa myös avustajien tarve. Leikkaaminen koulunkäyntiavustajista horjuttaa siis koko kouluyhteisöä ”, sanoo erityisopettajana aiemmin työskennellyt Turun Vasemmistoliiton puheenjohtaja Anna Mäkipää.

”Sopimusryhmät aikovat leikata 10 avustajaa tänä vuonna. Nyt tarjoutui mahdollisuus parantaa tilannetta valtion rahalla. On järjetöntä, jos siihen ei tartuta”, sanoo kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen Johannes Yrttiaho.

Virkamiesarvioiden mukaan Turku voisi saada valtiolta 400 000 euroa koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen korvamerkittyä rahaa. Uudella valtionosuudella voitaisiin paikata osa tehdyistä leikkauksesta ja saada kipeästi kaivattuja avustajia kouluihin.

”Niiden turkulaisten, jotka pitävät hyviä koulunkäyntimahdollisuuksia tärkeämpinä kuin hinnalla millä hyvänsä toteutettuja säästöjä, on syytä kertoa mielipiteestään poliitikoille ennen ensi maanantain kaupunginhallituksen kokousta,” lopettaa Vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen Li Andersson.

Vasemmisto ei ole sitoutunut Uudistamisohjelma 2:ksi kutsuttuun ryhmien väliseen leikkaus- ja yksityistämisohjelmaan, koska siinä leikataan turkulaisten peruspalveluista. Kasvatus- ja opetuslautakunnan asettama tavoite koulunkäyntiavustajien määrän kasvattamisesta on askel parempaan suuntaan, mutta Vasemmisto jatkaa työtään sen eteen, että satsaukset turkulaislasten opetukseen saadaan takaisin sille tasolle, joka edelsi nykyistä säästökuuria.

Lisätiedot:

Anna Mäkipää, puheenjohtaja, Turun Vasemmistoliitto
puh. 050 307 4423

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s