Aloite: Hyvinvointitoimialan tilojen luovutus ja käytön periaatteet

Jättämäni aloite 31.3.2016 sosiaali- ja terveyslautakunnassa

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta on käsitellyt tilanvuokrausperiaatteita kokouksissaan 15.12.2015 sekä 19.4.2016.

 

Esitän, että lautakunnalle tuodaan seurantatietoja kumppanuuteen perustuvan tilojen luovutusmallin toimivuudesta, alkuvaiheen kokemuksista sekä järjestöjen käyttökokemuksista.

Lautakunnalle selvitetään, onko tilojen käyttäjinä edelleen samoja yhdistyksiä ja millaisia kokemuksia järjestöillä on ollut esim. varausjärjestelmästä ja seuraavasta linjauksesta: ” Ilman rahallista vastiketta luovutettujen vuorojen aikana ei saa järjestää pääsymaksullisia ja/tai kaupallisia tilaisuuksia. Järjestöt voivat järjestää pääsymaksullisia tilaisuuksia käyttövuoroilla, joista peritään vuokra, mutta silloinkaan muunlainen kaupallinen toiminta ei ole sallittua.”

Lisäksi lautakunnalle tuodaan tiedoksi, millaista toimintaa nollamaksuluokan vuoroilla on.

Lautakunnalle selvitetään, onko vammaisneuvosto ottanut kantaa muutokseen ja jos, niin mitä seikkoja on tullut esille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s