Tiedote 31.5.2016
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Anna Mäkipää (vas.) esittää 31.5.2016 jättämässään aloitteessa, että sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa tukevien yhdistysten toimintaedellytyksiin vaikuttavan tilojen käytön periaatteiden uudistamisen seuraukset selvitetään. ”Yhdistykset tekevät tärkeää työtä tukemalla sote-palveluiden toimintaa. On tärkeää, että uudistuksen seuraukset ja vaikutukset arvioidaan tarkasti, jotta yhdistyksillä on mahdollisimman hyvät toimintaedellytykset”, Mäkipää toteaa.
”On hyvä, että uudistuksessa taataan kaikille yhtäläiset oikeudet tiloihin. Myös hyvinvointitoimialan ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa tukevien yhdistysten yhteistyötä vahvistetaan kumppanuussopimuksilla. Näillä yhdistyksillä on tärkeä merkitys hyvinvoinnin lisääjinä kuntalaistemme parissa ja siksi on jatkossakin varmistettava, että halukkaat pääsevät näiden yhdistysten toiminnan piiriin kuten tähänkin asti”, sanoo Mäkipää.
Aloite on kokonaisuudessaan luettavissa täältä.