Tiedote: Vasemmisto sanoi jyrkän ein maksukorotuksille

 

Turun kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnalle esitettiin 6.9.2016 talousarviokäsittelyn yhteydessä, että Turussa otetaan käyttöön asiakasmaksukorotukset 1.12.2016 alkaen. Vasemmiston lautakuntaryhmä vastusti esitystä jyrkästi. Asiakasmaksukorotukset päätettiin hyväksyä äänestysten jälkeen. Maksukorotuksia vastustivat Vasemmiston, Vihreiden ja Perussuomalaisten edustajat.

”Asiakasmaksuja on jo Turussa korotettu ja nyt korotettiin vielä lisää. Pienituloisille maksut aiheuttavat jo todellisia esteitä hakeutua hoitoon”, sanoo lautakunnan jäsen Alpo Lähteenmäki (vas.).

Maksukorotukset lisäävät eriarvoisuutta ja kuntalaisten välisiä hyvinvointieroja, kun pienituloisin osa kuntalaisista jättää tarvitsemansa palvelut käyttämättä. Päätöksenteossa olisi pitänyt huomioida nimenomaan sosiaali- ja terveyspoliittiset näkökulmat: yksittäisen päätöksen kohdalla tuijotettiin vain euroja, ei ihmisten hyvinvointia.

”Kun ihminen joutuu miettimään, valitseeko ruokakaupan vai lääkärin välillä, vastaus kallistuu usein ruokakaupan suuntaan. Silloin tarvittu hoito jää väliin ja oireiden kasautuessa myös hoidon kustannukset kasvavat, kun hoitoonpääsy pitkittyy”, toteaa lautakunnan jäsen Anna Mäkipää (vas.).

Talousarviokäsittelyn yhteydessä Vasemmiston lautakuntaryhmä esitti, että Turku selvittää käytäntönsä häätöuhan alla olevien lapsiperheiden tukemisen osalta. THL:n mukaan häädöt estämällä ja toimintaa uudelleen järjestelemällä on mahdollista karsia kustannuksia. Asia hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisätiedot:
Anna Mäkipää
050 3074423

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s