Lautakunnan pöytäkirjaan voipi tutustua täällä.
Listalla olikin taas monennäköistä, mutta tässä lyhyesti muutama huomio. Kerttulin vanhainkodin toiminta päätettiin muuttaa tehostetuksi palveluasumiseksi. Tämä on valtakunnallinen kehityskulku, joka näkyy myös Turussa. Kysymyksiä heräsi erilaisista hinnoitteluperusteista verrattuna vanhainkotiasumiseen. Tärkeintä kuitenkin olisi, että ihmiset saavat hyvää hoitoa tulotasostaan riippumatta.
Lisäksi käsiteltiin Runosmäen monitoimitalon tilatarveselvitystä. Kaavailtu monitoimitalo vaikuttaa hyvältä idealta mm. sen vuoksi että minusta kaupunkiin on hyvä saada paikkoja, joissa eri ikäiset pääsevät kohtaamaan toisiaan. Tässä yhteydessä kylläkin kaavaillaan, että Mullintien neuvolasta yksi terveydenhoitaja uuteen monitoimitaloon perustettavaan perhekeskukseen. Vaikka perhekeskuksen perustaminen on hyvä asia, huolettaa silti se, että Mullintien toiminta kuihtuu tässä. Lisäksi nostin esiin sitä, että ulkoalueet voisi suunnitella niin, että ne päiväkotilaisten lisäksi palvelisivat myös muun ikäisten liikuntaa ja piha-alueelle voisikin suunnitella vaikka aikuisten kuntoilulaitteita tai muuta ulkoliikuntamahdollisuuksia.
Jätin myös kaksi aloitetta, saavutettavuuteen ja sateenkaari-ihmisten kohtaamiseen liittyvät aloitteet.