Vaikka automatisoinnin lisääntyminen ja palveluiden sähköistyminen onkin hyvä asia, aiheuttaa se päänvaivaa monille. Siksi esimerkiksi julkisissa palveluissa, kuten sosiaali- ja terveyspalveluissa pitää ottaa kattavasti huomioon esteettömyys ja palveluiden saavutettavuus.
Hyvinvointitoimialan palveluiden piiriin hakeutuminen alkaa usein puhelinsoitolla. Automaattisessa puhelinpalvelussa toimiminen voi olla hankalaa esimerkiksi, jos henkilön kuulo- tai näkökyky on alentunut. Puhelinautomaatin kanssa toimiminen aiheuttaa haasteita myös esimerkiksi ikääntyneille, joilla on haasteita käsien toimintakyvyssä.
Automaatti luettelee vastausvaihtoehdot napakkaan tahtiin, jonka jälkeen valinta pitäisi suorittaa, jotta vaikkapa ajanvaraukseen pääsee. Automaattiviestin tulisi olla lyhyt ja selkeä, ja numerovalintojen tekemiseen tulisi olla riittävästi aikaa.
Jätin 29.11. Turun kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa aloitteen, jossa esitettiin saavutettavuuden huomioimista automaattisissa puhelinpalveluissa.
Henkilöt, joiden toimintakyky on alentunut tavalla tai toisella, voivat useissa tapauksissa kyllä käyttää yhteisiä, kaikille tarkoitettuja palveluitamme, kunhan saavutettavuusnäkökohdat huomioidaan.