Kaupunki voi vaikuttaa kallistuviin vuokriin!

Turun Vasemmistoliiton kevätkokouksen kannanotto 24.3.

Tilastokeskuksen tietojen (9.3.) mukaan vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat vuonna 2016 Turussa 2,2 prosenttia ja ARA-tuettujen vuokra-asuntojen hinnat 1,1 prosenttia. Samaan aikaan Sipilän hallitus tekee politiikkaa, joka edelleen kurjistaa pienituloisten, esimerkiksi opiskelijoiden, eläkeläisten ja toimeentulotuella elävien tilannetta leikkaamalla heidän toimeentulostaan.

Turun Vasemmisto vaatii, että Turun kaupunki vastaa tilanteeseen lisäämällä kaupungin omien vuokra-asuntojen tuotantoa. ”Kaupungin on ensisijaisesti turvattava tonttitarjonta TVT:lle kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon. Lisäksi kaupungin omistamien vuokra-asuntojen vuokria on alennettava”, toteaa Turun Vasemmiston puheenjohtaja Anna Mäkipää. Pitkäjänteinen ja kohtuuhintainen tontti- ja asuntotuotanto varmistetaan maanomistuksen, kaavoituksen ja tonttituotannon avulla. Vuokra-asuntoja on rakennettava tasapainoisesti eri puolille Turkua ja palvelujen on oltava tasalaatuisia eri asuinalueilla.

Kuntien yksi tärkeimmistä tehtävistä on vastata elinympäristön toimivuudesta ja viihtyisyydestä. Turun kaupungilla on siis ratkaisun avaimet hyppysissään, kun puhutaan esimerkiksi asumisen hinnasta tai kaupungissa syntyvien ilmastopäästöjen määrästä. Vasemmiston tavoitteena on rakentaa Turku, jossa hyvä arki on mahdollista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s