Valtuuston kyselytunti: vanhuspalvelut & kotihoidon tilanne

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista eli ns. vanhuspalvelulaki velvoittaa 5. pykälässään, että

 

Kunnan on laadittava suunnitelma toimenpiteistään ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnittelussa on painotettava kotona asumista ja kuntoutumista edistäviä toimenpiteitä. Suunnitelma on laadittava osana kunnan strategista suunnittelua. Suunnitelman hyväksyy kunnanvaltuusto ja se on tarkistettava valtuustokausittain.”

Lisäksi Turun sanomat uutisoi 19.5.2018 kotihoidon työntekijäpulasta Turussa. Kaupunki sai Lounais-Suomen aluehallintovirastolta (Avi) huomautuksen riittämättömistä henkilöstoresursseista Linnan kotihoitoalueella. Vanhusten avopalvelujen johtaja Anne Vuorisen mukaan “Turun kotihoidon vetovoimaa syö myös se, että Turussa palkat ovat kaikkia ympäristökuntia matalampia”. Kotihoidon tilanne on tekijöiden vähyyden vuoksi epäinhimillinen ja kestämätön niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin näkökulmasta, jotka eivät saa riittävästi tarpeen mukaista palvelua.

 

Vanhuspalvelulain pykälän 6 mukaan “kunnan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on vuosittain arvioitava iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien sosiaalipalvelujen riittävyyttä ja laatua.”

 

Millä aikataululla kaupunki aikoo laatia vanhuspalvelusuunnitelman? Mistä ja miten kotihoitoon löydetään pätevät työntekijät ja riittävästi sijaisia kesälomien ajaksi? Paljonko maksaa Turun kotihoidon palkkojen korottaminen esimerkiksi Kaarinan kunnan palkkojen tasolle?

 

Milloin ikäihmisten kotipalvelujen tarvetta ja laatua on arvioitu Turussa viimeksi? Mitä tuloksia arviosta saatiin, mihin toimenpiteisiin ryhdyttiin?

**

Sain seuraavia vastauksia Riitta Liuksalta (muistiinpanoja puheesta poimittuna)

  • Viimeisin vanhuspalvelusuunnitelma on tehty vuonna 2012. Uutta suunnitelmaa laaditaan maakuntavalmistelun yhteydessä
  • Tilanne sijaisten löytämiseksi on hankala
  • Palkkojen korottaminen Kaarinan kaupungin tasolla lähihoitajien osalta maksaisi 924 534 euroa, mutta aiheuttaisi palkkojen nostopainetta myös muille työntekijöille hyvinvointitoimialalla.
  • Ulkopuolista arviontia on tehty kuluneen vuosikymmenen aikana kolmesti. Viimeinen NHG:n toteuttama arviointi osoitti, että tilanne on parantunut edelliskerrasta, vaikka hoitajien määrä onkin vähäisempi kuin verrokkikunnissa. Kokonaisuudessaan tilanne vastaa maan tasoa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s