Usein EU:ta ja Suomea kritisoidaan – Suomea siitä, että se toteuttaa EU:sta tulevat määräykset innokkaasti ja liian kirjaimellisesti. EU:ta siitä, että se määräilee jäsenmaita perusteettomasti tai tuulesta temmatuilla määräyksillä.
Otetaanpa faktantarkistus tähän väliin!
1. Miten EU määräilee jäsenmaita: EU:ssa päätöksiä tekevät vaaleilla valitut europarlamentin jäsenet – siksi on oleellista, keitä sinne äänestetään päätöksiä tekemään ja näin ollen – keitä eurooppalaiset sinne äänestävät.
2. Suomi on mallioppilas: Myös Suomessa päätöksiä tekevät vaaleilla valitut henkilöt, eduskunnan jäsenet eli kansanedustajat. Heidän kannoistaan riippuu se, millaista politiikkaa Suomi EU:ssa ajaa ja miten EU:n päätökset toteutetaan Suomessa. On siis oleellista, keitä suomalaiset Eduskuntaan äänestävät.
3. Olennaista on myös tarkastella sitä, missä asioissa Suomi on mallioppilas. Esimerkiksi Suomi on saanut toistuvasti huomautuksia EU:lta siitä, että sosiaaliturvan taso on liian alhainen.
Minusta on aivan aiheellista, että EU patistaa Suomea hoitamaan asian kuntoon.
Joissain asioissa siis toivoisin Suomelta skarpimpaa otetta, vaikka toki on asioita, joissa oma harkinta on kannatettavaa.
Joka tapauksessa – sillä on merkitystä, ketä äänestät.