Rauha on edellytys valoisammalle huomiselle

Puheeni Märynummen punaisten muistotilaisuudessa 30.5.2019

Hyvät kuulijat,

olemme kokoontuneet vuoden 1918 tapahtumien muistotilaisuuteen tänne Märynummelle.

Viime vuonna tuli kuluneeksi sata vuotta noista kauheista tapahtumista. Vaikka viime vuonna järjestettiin runsaasti sisällissotaa käsitteleviä tapahtumia, on ne edelleen tärkeä muistaa.

Tapahtumaketju, joka lopulta johti sisällissotaan, sai alkunsa ihmisten välisestä epätasa-arvosta ja halusta muuttaa maailmaa oikeudenmukaisemmaksi. Silloin, kuten tänäänkin, ihmiset tarvitsevat hyvinvointia ja turvaa sekä kunnollisia työ- ja elinolosuhteita.

Hyvät ystävät ja toverit,

tällä paikalla teloitettiin toukokuussa 1918 kymmeniä vangittuja punaisia. Sisällissodan aikana menehtyi kaiken kaikkiaan yli 30 000 ihmistä. Heistä osa sai surmansa taisteluissa ja moni kuoli vankileirien epäinhimillisissä olosuhteissa. Moni kohtasi loppunsa ilman lain valtuutusta toimineissa kenttätuomioistuimissa ja ilman oikeudenkäyntiä toteutetuissa teloituksissa.

Nämä karmeat tapahtumat eivät saa enää koskaan toistua. On ponnisteltava sen eteen, että jokaisella on kunnolliset elinolosuhteet ja oikeus tehdä työtä oikeudenmukaisilla työehdoilla. On varmistettava, että jokaisella on mahdollisuus elää turvassa ja rauhanomaisessa yhteiskunnassa. On varmistettava, että oikeusvaltio toimii jokaisen meidän kohdalla.

Kun näinä päivänä katsoo Eurooppaa, on siellä nähtävissä huolestuttavia kehityssuuntia. Äärioikeisto on voimistunut eri puolilla. Esimerkiksi Unkarin valtaa pitävä äärioikeistopuolue Fidesz nostaa kannatustaan lietsomalla vieraanpelkoa ja muukalaisvihamielisyyttä. Samaan aikaan se murentaa oikeusvaltiota ja muuttaa perustuslakia pönkittääkseen omaa valtaansa. Unkarin riippumaton media on ajettu ahtaalle ja hiljennetty. Vähemmistöjä on ajettu ahtaalle. Tämä kehitys ei saa jatkua.

Yhteiskuntarauhan turvaamiseksi meidän on varmistettava, että demokratia toimii. Meidän on varmistettava, että oikeusvaltio toteutuu ja että ihmiset saavat yhdenvertaisen kohtelun lain edessä. Meidän on varmistettava, että ihmisoikeudet toteutuvat. Meidän on varmistettava rauhan säilyminen. Vain sillä tavalla huominen voi olla eilistä valoisampi.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s