Vappu 2020: Murroksen keskellä on viisautta katsoa kauemmas

 

Vuosi sitten vapun alla valmistauduttiin eurovaaleihin. Eurovaaliehdokkaana minä puhuin erityisesti työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista. Enpä olisi osannut arvata, kuinka suuressa roolissa nuo kaksi teemaa ovat tänä keväänä.

Koronakeväänä kaikki eivät voi jäädä kotiin tekemään etätöitä. Hoitoalan, kaupan ja teollisuuden työntekijät, sekä monet muut yhteiskunnan kannalta kriittisen tärkeää työtä tekevät, lähtevät työpaikoilleen joka päivä normaalisti. Siksi on erittäin tärkeää, että työturvallisuudesta huolehditaan. Suomen hallitus huolehtii omalta osaltaan tarvittavien suojavälineiden saatavuudesta. Mutta on turha odottaa ministeriä jokaiselle työpaikalle erikseen kertomaan, miten siellä tulee toimia. Turvallinen työympäristö syntyy työntekijöiden ja työnantajien yhteispelillä. Viime kädessä työturvallisuus on aina työnantajien vastuulla.

Paljon on myös huolta siitä, miten kotona olijat jaksavat. Moni lapsi ja nuori on joutunut viettämään pitkät viikot kotona koulutehtäviä tehden. Koronakevään ja kotiopiskelun valitettava seuraus on, että monilla oppiminen hidastuu ja vaikeutuu. On selvää, että opettajilla ja muulla koulun henkilöstöllä on iso ja tärkeä tehtävä tukea kouluunpalaajia oppimisvajeiden kiinnikuromisessa. Monissa perheissä myös hyvinvointi on tänä keväänä vaakalaudalla. Sosiaalityötä ja perheiden tukea tarvitaan kriisin selvittelyssä. Hallitus on luvannut lapsille ja nuorille tukipaketin, jotta kriisin jäljet saadaan mahdollisimman hyvin korjattua.

Hyvinvointivaltion heikkoudet tulevat näinä aikoina erityisen selvästi esiin. Päättäjien ja viranomaisten on pitänyt rakentaa tukirakenteita monella sektorilla erittäin nopealla aikataululla. Kenet apu tavoittaa ja kuka jää sen ulkopuolelle? Toisaalta myös hyvinvointivaltion vahvuudet korostuvat: terveydenhuollon ammattilaiset ovat onnistuneet nopealla aikataululla valmistautumaan uuteen tilanteeseen ja koko yhteiskunnan selkärankana toimiva, ammattitaitoisten opettajien työpanokseen perustuva koulu on jatkanut toimintaansa, vaikkakin uusin muodoin.

Ennen kriisiä käsissämme olleet ongelmat eivät ole kadonneet mihinkään: ilmastonmuutos ei odota, ja osaamistasoa pitää edelleen nostaa, jotta selvitämme väestön ikääntymisen ja työpaikkojen rakennemuutoksen haasteet.

Suomen istuva hallitus tähtää näiden ongelmien ratkaisemiseen ja tasa-arvon lisäämiseen – oli koronaa tai ei. Nyt on tärkeää toteuttaa sen ohjelmaan kirjatut uudistukset. On varmistettava oikeudenmukainen siirtymä hiilivapaaseen talouteen. Päällä olevan kriisin jälkeen tarvitaan elvytystä, joka täytyy kokonaisuudessaan suunnitella tämä tavoite mielessä pitäen. On toteutettava oppivelvollisuuden laajentaminen kaikille alle 18-vuotiaille. Tämän avulla vastataan jo pitempään kasvaneeseen osaamistarpeeseen.

Tie ulos koronakriisistä löytyy kaikille tasa-arvoisen hyvinvointivaltion, oikeudenmukaisuuden ja korkean osaamisen kautta. 

Ison murroksen keskellä on viisautta katsoa kauemmas. Maailma voi muuttua tästä myös parempaan suuntaan. Huominen on valoisampi.

Hyvää vappua kaikille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s