Liikennepolitiikkaa ja duunarien asiaa

Tässä on Veikko. Veikko Kivistö on mun tuttuni tästä Pohjolasta naapurustosta. Ollaan tutustuttu lähikuppilassamme Semaforissa jo jonkun aikaa sitten. Kun alettiin jutella, niin aika pian huomattiin jakavamme paljon yhteisiä näkemyksiä maailmasta, Turusta ja politiikasta. Me molemmat ollaan hiukan puheliaita, joten asiat tulee aika nopeasti selvitettyä perin pohjin. Aina kun törmätään, alkaa välittömästi keskustelu politiikasta. 

Meitä yhdistää myös se, että molemmat seurataan tarkkaan liikennesektorin politiikkaa ja päätöksentekoa. Veikko on veturinkuljettaja, joka on toiminut aktiivisesti myös ammattiyhdistysliikkeessä. Omalle tontilleni työelämässä vasemmistoliiton ministeriryhmän erityisavustajana kuuluvat liikenne- ja viestintäministeriön asiat. Ei siis liene vaikea arvata, että ratikasta ja tunnin junasta on käyty paljon keskusteluja. 

Molemmat isot liikennehankkeet pitää toteuttaa, koska ne ovat ennen kaikkea ilmaston kannalta tärkeitä investointeja, jotka siirtävät kulkumuotoja kestävämmälle tolalle. Tunnin junan kiistaton hyvä puoli on se, että se yhdistää samaan työssäkäyntialueeseen 1,5 miljoonaa ihmistä. Ratikka puolestaan on tuntuva satsaus Turun joukkoliikenteeseen. Ilmastoystävällistä joukkoliikennettä on kehitettävä niin, että sen käyttö olisi aina helpompi ja halvempi vaihtoehto yksityisautoilulle.

Koska olemme molemmat sydämiltämme ammattiliittoihmisiä, niin Veikon kanssa ollaan keskusteltu paljon myös työntekijöiden asemasta ja oikeuksista. Turku on merkittävä, liki 12 000 ihmisen työnantaja. Sillä on siis suuri merkitys, millaista työnantajapolitiikkaa Turku harjoittaa. Sosiaali- ja terveyspuolen palkkoja on nostettava vastaamaan ympäryskuntien tasoa. Lisäksi on varmistettava, että tekijöitä on tarpeeksi kaupungin palveluissa: esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja terveyskeskuksissa. Turun on kohdeltava työntekijöitään tasa-arvoisesti ja satsattava yhdenvertaisuuteen. Korona on vaikuttanut paljon työssäjaksamiseen, joten työntekijöiden hyvinvointiin ja hyvää johtamiseen on satsattava. Turulla on loistavat mahdollisuudet näyttäytyä vetovoimaisena ja esimerkillisenä työnantajana!

Mielestäni on tosi hienoa ja tärkeää, että voi löytää kavereita ja yhteistyökumppaneita myös muista puolueista. Yhteiset keskustelut avartavat näkemyksiä, kun eri elämäntilanteissa olevat ihmiset tapaavat. Omista periaatteista ei pidä joustaa, mutta ilman yhteistyötä ja yhteistyökykyä ei politiikassa pärjää. Mikäli et aio äänestää vasemmistoliittoa vaan demareita, niin suosittelen Veikkoa lämpimästi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s