Aloite Hämähäkkitontin kehittämisestä kaupunkilaisten yhteisenä viheralueena

Teimme valtuutettu Niina Ratilaisen (vihr.) valtuustoaloitteen kaupunginvaltuustossa 18.10.2021

Turun keskusta kehittyy Aurajokirannassa kulttuurirannaksi, mutta rakentamisen edetessä on varmistettava, että rantaan jää tilaa luonnolle ja kaikkien kaupunkilaisten oleskeluun.

Hämähäkkitontille on visioitu monia käyttötarkoituksia, mutta sitä on 1970-luvulta lähtien käytetty lähinnä pysäköintialueena. Tonttia on mahdollista kehittää kaupunkilaisten yhteiseksi olohuoneeksi. Tavoitteena voisi olla esimerkiksi viihtyisä ja urbaani kaupunkipuisto leikkipuistoineen.

Musiikkitalon rakentamiseen liittyvässä keskustelussa on käynyt selväksi, että kaupunkilaiset ja päättäjät haluavat säilyttää keskustassa viheraluetilaa. Musiikkitalon rakentuessa Itsenäisyydenaukiolle, tarvitaan vastaava kompensaatio projektin myötä häviävälle viheralueelle.

Ympäristö- ja kaavoituslautakunnalle on esitetty, että Hämähäkkitontille käynnistetään vuonna 2022 esiselvitys, jonka johdosta edetään asemakaavoituksen käynnistämiseen.

Turun kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 17.12. seuraavista tavoitteista:

  • Kulttuurirannan jatkosuunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että alueesta muodostuu uusi viihtyisä kaupunkitila, joka houkuttelee sekä oleskeluun että viettämään aikaa kulttuuripalveluiden parissa.
  • Alueen piha- ja katusuunnittelussa kiinnitetään huomiota aluetta ympäröivien puistojen saavutettavuuteen ja kulttuurirakennusten lähiympäristön viherrakentamiseen.
  • Itsenäisyydenaukion nykyinen merkitys maamme itsenäisyyttä kunnioittavana kaupunkitilana huomioidaan osana uutta kulttuurirantaa.
  • Lisäksi selvitetään, voisiko Hämähäkkitontille luoda väliaikaisen leikkipuiston tai muun julkiseen oleskeluun houkuttelevan tilan, joka olisi kaupunkilaisten käytössä Musiikkityömaan aikana ja niin kauan kunnes Hämähäkkitontin käytöstä on tehty uusia päätöksiä.

Esitämme, että Hämähäkkitontin kaavoitus käynnistetään ja tavoitteeksi asetetaan tontin osoittaminen virkistysalueeksi. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s