Tule mukaan!

Mukaan tukiryhmään!

Ota yhteyttä ja tule mukaan! Kampanjaryhmässä suunnitellaan sitä, miten Turusta voisi tulla oikeudenmukaisempi ja iloisempi paikka, tehdään yhdessä kampanjaa ja tietenkin puhutaan politiikkaa. Tule mukaan kerran tai pidemmäksi aikaa, pienestäkin panoksesta on apua! Mukaan pääset soittamalla minulle tai laittamalla viestiä, puh. 050 3074423.

Voit tukea matkaani jatkokaudelle valtuustoon myös tykkäämällä sivustani Facebookissa ja lisätä ajatuksieni näkyvyyttä jakamalla päivityksiäni. Kutsu myös kaverisi tykkäämään sivustani!

Lahjoita!

Jo pienelläkin summalla saa merkittäviä juttuja aikaan! Esimerkiksi 10 eurolla on mahdollista tavoittaa somessa satoja ihmisiä. Varat käytetään vaalikampanjaan eli konkreettisesti siihen, että Turkua muutetaan oikeudenmukaisemmaksi kaikille, ei harvoille. Jokainen lahjoitus on tervetullut ja tarpeellinen!

Toimi iloisemman Turun puolesta – lahjoita tästä linkistä!

Kiitos!

Kampanja-aikana rekisteröidyt puoluejärjestöt ja myös ehdokkaiden rekisteröimättömät tukiyhdistykset voivat toimeenpanna rahankeräyksiä ilman keräyslupaa. Kampanja-ajaksi katsotaan aika 6 kuukautta ennen ja kaksi viikkoa vaalipäivän jälkeen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s